Tampereen Tammelan stadionilla järjestetään Manserock stadionilla -konsertti lauantaina 1.8.2026. Konsertissa esiintyy Kaikkien aikojen Manserock-orkesteri solisteinaan Martti Syrjä, Mikko Alatalo, Heikki Hela, Toni Lähteenmäki ja Kalle Ruusukallio. Orkesterin lisäsolistit julkaistaan joulukuussa.

Kokoonpanossa soittavat rumpali Aku Syrjä, basisti Sami Ruusukallio, kosketinsoittaja Kalle Ruusukallio sekä kitaristi ja orkesterin tuottaja Juha Torvinen.

Taustalaulajina toimivat Toni Lähteenmäki, Nelli Petro ja Kalle Ruusukallio.

– Manserock-orkesteri tulee tarjoilemaan laajan ja yllättävänkin repertuaarin kaikkien tuntemia manserock-käsitteen alle mahtuvia klassikkohittejä ainutlaatuisen solistikatraan esittämänä. Sormet jo syyhyävät, että pääsemme kokoontumaan, muistelemaan menneitä – ja treenaamaan! Lopputulosta sopii esitellä stadionolosuhteissa, kommentoi Juha Torvinen.

Pate Mustajärven esiintyminen Manserock stadionilla -konsertissa on peruttu vakavan sairastumisen johdosta. Uudet solistikiinnitykset uutisoidaan joulukuussa. Toivomme Paulille paljon voimia ja toipumista.

Illan avaa 13 vuoden jälkeen lavoille palaava tamperelainen NEGATIVE-yhtye, joka teki merkittävää kansainvälistä uraa 10 vuoden ajan. Yhtye löi läpi The Moment of Our Love -biisillä vuonna 2003, ja jatkoi hittiputkea kappaleilla kuten Still Alive, Frozen to Lose It All, In My Heaven, Planet of the Sun, Won’t Let Go ja End of the Line. Yhtye keikkaili ympäri maailmaa aina Japania ja Kiinaa myöten. Negative oli yksi valtavaa fanihysteriaa synnyttänyt rock-yhtye. Bändi soitti viimeisen julkisen keikan vuonna 2013.

“Onpa hienoa ja samalla hyvin nostalgista käynnistää NEGATIVE, jonka paluuta on kyselty kaikki nämä vuodet. Nyt oli oikea aika palata pelikentälle, ja antaa monille hyvin tärkeiden ja rakkaiden biisien soida livenä. Olemme poikamaisen innoissamme!”, sanoo Jonne Aaron.

TAPAHTUMAINFO

Manserock stadionilla -konsertin lipunmyynti on nyt käynnissä Lippu.fi:ssä.

Liput: alkaen 29,90e (juniorit), alkaen 59,90e (täysi-ikäiset), alkaen 150e (VIP)

Huomioitavaa: Katsomolipulla ei ole pääsyä permannolle, eikä permantolipulla katsomoon.

VIP-lippu: Sisältää lämpimän ruuan (ei juomia), Mercedes Clubin sisäravintolan, omat vessat sekä erinomaiset katsomopaikat nahkapenkeillä. Lue lisää VIP-tilasta: tammelanstadion.fi/klubitilat

Lipulla matkustat maksuttomasti konserttiin

Konsertin pääsylippu on myös lippu Tampereen joukkoliikenteen eli Nyssen kyytiin. Matkustusoikeus alkaa kahta tuntia ennen konsertin ovien avautumista ja päättyy kaksi tuntia konsertin päättymisen jälkeen.

Permannolle ja suurimpaan osaan katsomoista on 18 vuoden ikäraja. Katsomosta on varattu alue B2, joka on sallittu kaikenikäisille. Suositusikäraja on 15 vuotta. Tätä nuoremmat toivotaan osallistuvan tapahtumaan aikuisen seurassa.

Kenttäalueella A4-katsomon edessä on pieni LE-alue (ikärajaton), jonne on myynnissä pyörätuoli + saattaja -lipputyyppi. Muut avustajaa tarvitsevat henkilöt voivat lunastaa palvelumaksun (1,60 €) hinnalla muuten veloituksettoman saattajalipun myyntipisteiltä tai meidän puhelinpalvelusta.

Saattajaliput myyntipisteiltä tai numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, katso aukioloajat täältä: lippu.fi

  • Itäkatsomo (B): Katsomoiden alapuolella sijaitsee ravintolakäytävä.
  • Länsikatsomo (A): Katsomoiden takana sijaitsee ravintola Pub Kultainen Ilves.
  • Pohjoispääty(D): Päädystä helppo kulku itä- sekä länsikatsomon palveluihin.

DJ starttaa stadionkonsertin

Konsertti-iltaa lämmittelee tamperelainen DJ-lupaus Tuomas of Finland, joka on esiintynyt muun muassa Yleisurheilun alle 20-vuotiaiden EM-kisojen avajaistapahtumassa.

Manserock stadionilla, Tammelan stadion, Tampere
Manserock-orkesteri ja NEGATIVE
Lauantaina 1.8.2026
Portit klo 18:00