Talenom Tammelan Stadionin kumppaniksi

Tammelan Stadion on sopinut näkyvyyskumppanuudesta Talenom Oyj:n kanssa.

Vuonna 1972 perustettu Talenom on ketterä ja edistyksellinen tilitoimisto, joka pitää huolta yritysten kirjanpidosta ja tarjoaa talousohjelmistot sekä pankki-, palkanlaskenta- ja muut palvelut kaikkiin yritysten tarpeisiin.

– Tammelan Stadion on upea juttu ja ylpeyden aihe Tampereelle ja tamperelaisille. Paikallisena tilitoimistona ja yhteistyökumppanina haluamme ehdottomasti tukea näin upeaa hanketta, sanoo Talenomin tilitoimistopalvelujen johtaja Maarit Haapanen.

– Taloushallinnon erikoisosaaja Talenom on lähtenyt vahvasti mukaan Tammelan Stadionin kumppaniksi. Yhtiö näkyy kattavasti esimerkiksi Ilveksen kotiotteluissa. Kiitoksia luottamuksesta, Talenomin sporttinen tiimi, ja nähdään Tammelassa! kiittää Ilves Stadion Oy:n ja Ilves Edustus Oy:n toimitusjohtaja Risto Niklas-Salminen.


Talenom Oyj

Talenom on vuonna 1972 perustettu ketterä ja edistyksellinen tilitoimisto, joka haluaa helpottaa yrittäjien arkea markkinoiden helppokäyttöisimmillä sähköisillä työkaluillaan sekä pitkälle automatisoiduilla palveluillaan. Kattavien tilitoimistopalvelujen lisäksi Talenom tarjoaa asiakkailleen monipuoliset asiantuntijapalvelut sekä maksu- ja korttipalvelut. Yhtiön visiona on tarjota ylivoimaiset tilitoimisto- ja pankkipalvelut pk-yrityksille. Talenom toimii Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa ja Italiassa. talenom.fi